Magic Mirror, osa 3.

by on 06/01/2018

Kun käyttöliittymä alkoi vaikuttaa jo suhteellisen valmiilta, päätin siirtää näytön sille varatulle paikalle olohuoneeseen. Koska halusin näytön mahdollisimman lähelle seinää, päätin käyttää ”french cleat” -tyylistä kiinnitysratkaisua. Siinä seinään kiinnitetään rimat, joihin on sahattu 45-asteen kulma ja seinälle tulevaan kappaleeseen kiinnitetään myös rimat, joihin on sahattu 45-asteen kulma. Kulmat lukittuvat sitten toisiinsa

https://en.wikipedia.org/wiki/French_cleat

 

Autotallin työkaluseinästä oli jäänyt sopivat palaset tähän:

Koska tila seinän ja näytön välissä oli vain noin 15mm, ei Raspberry mahtunut siihen väliin, joten jouduin vaihtamaan Raspberryn 2xUSB-liittimet matalammiksi 1xUSB-liittimiksi.

Samalla otin IO-piikkiriman pois ja juotin johdot ohjausnapeille.

Virran Raspberry saa 5V ja 2.1A muuntajasta, joka oli sopivan lättänä kiinnitettäväksi näytön taakse.

Alla olevassa kuvassa näkyy kaikki osien sijoittelu näytön taakse. Raspberry on kiinnitetty ruuvilla valmiiseen ruuvinreikään ja laturi on kiinnitettu vahvalla kaksipuoleisella teipillä. Raspberryltä lähtee johto näytön alareunassa olevaan alumiinikiskoon, missä painonapit sijaitsevat. Kuvasta puuttuu vain PIR-anturi, joka tulee näytön päälle (sinivalkopunainen-johto).

Alla näkyy perusnäkymä, jossa yläosassa on säätiedot ja -ennuste lähipäiville, keskiosassa on 5 uusinta uutisotsikkoa Ylen RSS-feedistä, satunnainen Fingerpori-sarjakuva ja alaosan täyttää perheen yhteinen kalenteri.

Painonapit on sijoitettu siten, että ne vastaavat näytön alareunassa olevia tekstejä. HASS-nappia painamalla tulee sitten kotiautomaatiojärjestelmän tietoja:

Ja mikäli järjestelmä huomaa, että saunaa lämmitetään, keskinäyttö muuttuu kertomaan saunan lämpötilaa ja arviota milloin sauna on lämmin 🙂

Vastaa